Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Sota informaaleja vastaan jatkuu Maputossa

Kirjoitin aikoinaan tänne, kuten myös portugalinkieliselle sisarsivulle, mielipidekirjoituksen kaupunginjohtaja David Simangon aikoinaan julistamasta sodasta informaaleja katumyyjiä vastaan. Lue aikaisempi kirjoitukseni tästä.

Sittemmin julkisuudessa on ollut hiljaista, mutta myyjät kertovat toisenlaisesta todellisuudesta.

Adrenaalia lounasaikaan

Aiheen kyselykierrokseen sain siitä, kun eilen noin klo 12 Avenida Kenneth Kaundalla, näin poliisiviranomaisten hyökkäyksen hedelmänmyyjiä vastaan. Ensimmäinen havaintoni oli, että perinteisiin capulana-kietaisuvaatteisiin pukeutuneet naiset juoksivat hädissään hedelmiä pressun päällä kantaen läheistä parkkipaikkaa kohti. Seuraavaksi huomasin, että kookas poliisi hyppäsi konepistooli olallaan hurjistuneena lava-auton lavalta. Hän sai saaliikseen muutaman hedelmän ja pari muovilaatikkoa ja palasi auton lavalle, jossa hänen virkaveljensä odottelivat. Auto jatkoi matkaa kohti Praça da OMM:ää ja myyjät palailivat varovasti myyntipaikoilleen. Ohikulkijat pudistelivat päätään ja yksi mies sanoi minulle, että myyjäthän vain haluavat syödä.

Häirintä arkipäivää

Jälkikäteen kyselin eräältä myyjältä, että vieläkö poliisi häiritsee heidän toimintaansa, johon tämä vastasi että kyllä – lähes joka päivä. Motiivia hän ei osannut arvioida, mutta arveli, että poliisi vie ottamansa hedelmät kotiin. Muovilaatikoita, jotka muistuttavat suomalaisia limpsa- ja olutkoreja, joita ennen ns. mäyräkoiria paljon käytettiin, myyjä luonnehti kalliiksi ja vaikeasti hankittaviksi. Myyjät käyttävät koreja istuiminaan ja tuotteiden kantamiseen

Myyjien kohtelu ei ole ihmisoikeusnäkökulmastakaan kovin yhdentekevää, koska arviolta vain 15 prosenttia Maputon aktiiviväestöstä työskentelee formaalilla sektorilla, ns. oikeissa töissä. Yksin informaaleja myyjiä arvellaan olevan kymmeniä tuhansia ja he osaltaan huolehtivat kaupungin ruuan jakelusta. Liekö Kenneth Kaundalla ollut kysymys poliisien oma-aloitteisesta toiminnasta vai onko jälleen menossa yleisempi kampanja?

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Promoan kaverin tauluja, osa 2

Membir: My Life in Slow Motion
Hyvä lukija. Silloin kun tällä sivustolla ei ollut vielä niin paljoa lukijoita kuin nykyään niin suoritin (epä)eettisen kirjoituskokeen, jossa promosin törkeästi mosambikilaisen kaverini tauluja. Katsokaahan viikonlopun kunniaksi tästä.

Kirjeestä löytyy lisää Membirin töitä, hänen bloginsa osoite ja sieltä hänen yhteystietonsa. Esteettistä ja eettistä viikonloppua, Janne

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kansanuutisten Viikkolehti 5.4.: "Vale ja tosi Mosambikin kaivoksilla"

Kirjoitin tammikuussa Mosambikin kaivostoiminnasta ja nyt lisää Kansanuutisiin. Tässä verkkoversio Vale -yhtiötä käsittelevästä jutusta:

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2977666/vale-ja-tosi-mosambikin-hiilikaivoksilla

Juttu tuonee monelle mieleen Talvivaaran. Kuten Marx aikoinaan huomautti, teollisuus tuottaa paitsi konkreettisia teollisuustuotteita (tässä tapauksessa mineraaleja) myös tietynlaisia yhteiskunnallisia suhteita. Niiden tuottamiseksi taas tarvitaan muun muassa katteettomia lupauksia.

P.S. Vale, entiseltä nimeltään Vale do Rio Doce, ei osuvuudestaan huolimatta tarkoita valetta. Portugalinkielinen nimi tarkoittaa laaksoa (alunperin siis makean joen laaksoa) .

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Erään Merituulen haaksirikko Portugalissa

Merituuli rannassa. Kuva: Sic Notícias.
Yhtenä iltana (12.4.) Portugalin yleisradioyhtiö RTP:n tv-uutisisissa ykkösjuttuna oli kaksi ihmishenkeä vaatinut veneonnettomuus Figueira de Fozissa. Kaksi asiaa tuli mieleen. Ensiksi, tuskin olisi edes ylittänyt uutiskynnystä Mosambikissa. Silti en kuittaisi "first world problem", kuten ystäväni Facebook -kaveri erääseen toiseen onnettomuuteen, koska inhimillinen kärsimys on kaikkialla yhtä totta. Toiseksi, onnettomuusveneen nimi oli sattumalta, Merituuli.

P.S. Kotirintamalle tavan mukaan tiedoksi, että onnettomuudessa ei kuollut yhtään meikäläisiä suomalaista, vain yksi Lapinp saksalainen ja yksi portugalilainen poliisi.

P.P.S. RTP África näkyy kaikkiin televisiotalouksiin ainakin Maputossa ja siitä pääsee tirkistelemään eurooppalaista elämänmenoa laitoskeittiöineen ja Etelä-Euroopan kriisiä ikään kuin sisältä käsin.