Mosambikin hallinto ei kestä kritiikkiä (Global Finland)

Kirjoitin vaalienalusajan keskusteluilmapiiristä ja kritiikkiyliherkkyydestä aiemmin myös sanomalehti Karjalaiseen (edellinen blogi-päivitys). Yliherkkyyttä saattavat lisätä myös politiikan tuleva sukupolvenvaihdos ja edelleen jatkuva matalan intensiteetin aseellinen konflikti hallituksen (mosambikilaiset lukevat: Frelimon) ja Renamon välillä. 

 Global Finland-Blogi, 26.3.2014

Mosambikin presidentti leimaa toistuvasti hallituksen kriitikot ammattiagitaattoreiksi, ulkomaiden agenteiksi tai epätoivon apostoleiksi. Ylipäänsä kriitikot leimataan opposition kannattajiksi ja heidän puolueettomuutensa kyseenalaistetaan.

Kritiikkiyliherkkyys on kehittynyt huippuunsa nykyisen presidentin kymmenvuotisella valtakaudella. Esimerkiksi sosiologit Patrício Langa ja Elísio Macamo jaksoivat taannoin kirjoittaa useita kymmeniä blogi- ja vieraskynäsivuja sen todistamiseen, ettei parikymppisen räpmuusikko Azagaian työ ole hyödyllistä Mosambikille eikä edes oikeaa yhteiskunnallista kritiikkiä.

Pikemminkin se on poliitikkojen solvaamista ja tunteenpurkausta, jollaista ei siis tulisi esittää julkisilla radiokanavilla.

Taustatukea konkarilta

Yllättäen pitkän linjan protestimuusikko Roberto Chidzondzo kansainvälisesti tunnetusta Ghorwane-yhtyeestä kertoi minulle hiljattain olevansa samaa mieltä.
Hän moittii nuoria muusikkoja, koska he kuulemma kutsuvat poliitikkoja varkaiksi ja korruptoituneiksi sekä käyttävät eräitä jenkkiräpistä tuttuja solvauksia.

Tämä osuu erityisesti Azagaiaan, vaikka ei hän sentään ole yleistänyt syytöstään koskemaan kaikkia poliitikkoja, jollainen Chidzondzokin muusikon roolinsa ohella on.

Räppäri Tiratemaksen teksti herätti taannoin kohua parlamentissa luettuna. Muusikko Maputon yöelämässä tavattuna. Kuva: Jaakko Ruuska

Valtapuolue-Frelimon kansanedustajan Chidzondzon mielestä Mosambikissa ei tule kritisoida loukkaavasti vaan rakentavasti. Täytyy myös olla todisteita.

Muusikon näkemys ei ole Frelimon keskuudessa epätavallinen. Erona on, että Ghorwanea ja muita poikkeuksia lukuun ottamatta asiallisen kritiikin kannattajat eivät melkein koskaan itse kritisoi muuta kuin hallituksen kriitikkoja.

Räppiä parlamentissa

Oppositiopuolueen edustaja luki taannoin parlamentissa räppäri Tiratemasin tekstiä “Sistema tá fudido” muuttaen tosin f:llä alkavan alatyylisen sanan afundadoksi.
“Järjestelmä on uponnut” -muotoon muuttunut sanoitus oli kansanedustajan mielestä osoitus siitä, että nuoret ovat turhautuneita ja maa on vallankumouksen partaalla.
Artisti kertoi saaneensa soiton kaveriltaan, joka katsoi istuntoa suorana televisiosta.
Tiretemas kirjoitti kappaleen turhautuneena siitä, että hänen nenän edestään vietiin työpaikka puoluepoliittista syistä. Itse kappale on tiettävästi soitettu radiossa vain kerran. Tuntemani musiikkitoimittaja sanoi, ettei jankuttava kuusiminuuttinen oikein kestä radiosoittoa.

Kaiuin ja piipityksin varustettu perinnetietoinen kappale kurottaa radioateljeesta tutun radiofeaturen suuntaan. Ennemmin kuin puhdas protestilaulu se on kuin vihaisten lähiönuorten huolellisesti rakentama ääniteos.

Kirjoittaja tuottaa ja tiedottaa kaduilla ja kampuksilla, tällä haavaa Maputossa www.unissakavelijamaasta.blogspot.com.

Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JANNE RANTALA 26.3.2014

Nuoleskelijoita ja epätoivon apostoleja (Karjalainen)

Näin unta siitä, että olisin ollut Mosambikin presidentin perhekutsuilla. Oikeasti presidentti kulkee vain sotilasautojen saattamana tai helikopterilla, mutta unessa hän tarjoutui ystävällisesti tarjoamaan autokyydin ja kyseli sitten, että mitä mieltä oikein olen Mosambikista. Uni kertonee tämän hetkisestä hyvin herkästä ilmapiiristä. Kriitikkoja haukutaan opposition kannattajiksi ja heidän puoluettomuutensa kyseenalaistetaan. Itse presidentti leimaa hallituksen kriitikot toistuvasti ammattiagitaattoreiksi, ulkomaiden agenteiksi tai epätoivon apostoleiksi.

Vuosituhannen vaihteen Joensuussa järkytin yläkoulun rehtoria kieltämättä aika räväkällä pamfletillani. Afrikka-viikko oli opiskelijan vapaaehtoista valistustyötä yläkoulussa. Välitunnilla työstin tietokoneluokassa luonnostani, jonka viimeiset sivut tulostuivat vasta poistuttuani. Kuin lapsuusaikojen muistutukseksi sain kutsun hirmustuneen rehtorin puhutteluun. Hän sai kiihtymykseltään vaivoin sanotuksi, että antaa olla viimeinen kerta, kun tulostan hänen koulussaan tällaista yhteiskuntakriittistä tekstiä. Epäilemättä se oli. Se oli kuitenkin myös ensimmäinen kerta, kun tapasin henkilön, jonka mielestä yhteiskuntakritiikki on pahasta. Ei tarvinnut tulla Mosambikiin asti tavatakseni sellaisia enemmänkin.

Eipä juuri kukaan Mosambikissakaan myönnä ajattelevansa, etteikö kritisoida saisi. Silti monen käyttäytyminen paljastaa, että juuri niin he ajattelevat. Päivittäin, joku muistuttaa että kyllä Mosambikissa kritisoida saa, muttei loukkaavasti vaan rakentavasti. Täytyy myös olla todisteita. Varsinkin vanhemman polven kaaderit edustavat tätä kantaa. Ongelma on, että he eivät melkein koskaan kritisoi mitään, paitsi hallituksen kriitikkoja. Poikkeuksena haastattelemani protestiyhtye Ghorwanen solisti Roberto Chidzondzo, joka on myös valtapuolue-Frelimon kansanedustaja.

Moni voi yhtyä mosambikilaisen kritiikkitradition jaloihin periaatteisiin. Ihanteen mukaista kritiikkiä ei tosin ainakaan Mosambikissa ainakaan nykyään juuri ole. Nämä periaatteet sitäpaitsi sopivat huonosti taiteelliseen kritiikkiin. Vihaisia räppäreitä moittineet tosikkomaiset sosiologit eivät ymmärrä räpin esityksellistä luonnetta vaan tarkastelevat sanoituksia esimerkiksi loogisina väitelauseina. Komediateatteri Gungun omistaja Gilberto Mendes kertoi vastikään, että vaikka kansa täyttää nykyäänkin katsomon niin kritiikille yhä allergisemmaksi tulleet poliitikot eivät enää paikalle ilmesty.

Ei siinä, etteikö sorääniä olisi. Aika ajoin jotakuta korkea-arvoista poliitikkoa kutsutaan mediassa pelleilijäksi, epäsensitiiviseksi, ahneeksi tai jopa mafiosoksi. Räppärit ja muut protestimuusikot kritisoivat valtaa pitäviä toisinaan ihan lyyrisesti. Asialliset muka-kritiikit ovat puolestaan niin ympäripyöreän varautuneita, etteivät ne ole enää ymmärrettäviä. Kommentoijat ovat jakautuneet kahteen ryhmään, jotka eivät enää kuuntele toisiaan. Toiset suitsuttavat kehitystä ja hallinnon erinomaisuutta ja korostavat, että poliitikkoja tulee kehua silloin, kun he sen ansaitsevat. Toiset puolestaan näkevät kaiken yksinomaan kielteisenä. Nuoleskelijat ja epätoivon apostolit  eivät kuitenkaan kummatkaan kelpaa, julisti vastikään täkäläinen antropologiveljeni Gil Laureciano.

Kirjoittaja tuottaa ja tiedottaa kaduilla ja kampuksilla, tällä haavaa Maputossa www.unissakavelijamaasta.blogspot.com