Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

perjantai 16. toukokuuta 2014

IESE - Tutkimusinstituutilla kymmenen paivaa muuttaa

Hei. Tassa oli vahingossa bloggaus portugalinkielisesta versiosta, mutta koska kyse on vakavasta asiasta briiffaan sen lyhyesti tahankin (pahoittelen skandittomuutta).

Maanantaina yhdelle arvostetuimmista ja harvoista itsenaisista tutkimusinstituuteista IESE:lle (Instituto dos Estudos Sociais e Economicos) annettiin 15 paivaa muuttaa toimitiloistaan. Ilmoitettu syy liittyy epaselvyyteen toimitiloja vuokranneen kiinteistoyhtion omistusoikeudesta, mutta todelliset syyt ovat mita todennakoisimmin poliittisia. Kiinteistoyhtio on valtapuoluetta lahella. Jotkut instituutin tutkijat ovat arvostelleet presidentti Armando Guebuzaa ja nykyhallitusta varsin voimakkain aanenpainoin. Hanlonin raportti aiheesta taalla.

Suomi on tukenut IESE:a kehitysyhteistyovaroista.

Portugalinkielisessa versiossa vetoan mosambikilaisten tutkijoiden solidaarisuuteen valiaikaisratkaisun keksimiseksi.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Suvaitsevaisuuden ja heterohurskauden harhat (Uusi Suomi)

 Aloitin Uuden Suomen puheenvuoroissa, koska en ole onnistunut luomaan keskustelua tähän omaan blogiini. Jatkan toki myös täällä. Tässä ensimmäinen US-kirjoitukseni, joka käsittelee Suomen muuttunutta keskusteluilmapiiriä täältä eteläisestä Afrikasta käsin katsottuna.

9.5.2014, Uusi Suomi.
 
Ilmoittaudun syylliseksi siihen, että nyt tuijotetaan homopostimerkkien natsihattuja. Ei keskustelussa sinänsä olisi mitään vikaa. Mutta kun kyse ilmiselvästi on toisaalta moralistisesta kauhistelusta ja toisaalta ylimielisestä olkienkohauttelusta niin vasta kolmatta vuotta maan ulkopuolella ja jo tuntuu, että suomalainen yhteiskunta ei ole enää aikuista varten.

Kirjoitin pian Itellan taannoisen tiedotteen jälkeen bloggauksen henkilökohtaiseen blogiini nimellä "Uudet homopostimerkit ja Mosambikin muoti". Siihen pääsee täältä. Kirjoituksessa toivotin merkit sinänsä tervetulleeksi, mutta vanhana antifasistina reflektoin myös faktaa, että joissakin merkeistä esiintyy toisen maailmansodan aikainen natsihattu; Sama hattu josta on tullut Mosambikin pääkaupungissa Maputossa, josta käsin maailmaa tällä hetkellä tarkkailen, varsinainen muoti-ilmiö. Tässä lainaus bloggauksestani 14.4.

En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella natsihatun käytöstä fetissinä. Natsihattu liittyy herruuteen ja sikäli se toki teknisesti ajateltuna sopii roolileikkeihin, joissa leikitään vallalla. Mutta tulisiko natsismin symboleihin suhtautua (siis ainakin makuuhuoneen ulkopuolella) yksinomaan vakavasti eikä unohtaa, että ne liittyvät kansanmurhaan ja ihmisyyden vastaisiin rikoksiin?

Yksikään populistipoliitikko tai konservatiivikristitty ei ollut älähtänyt hatuista ennen bloggaustani vaan he joutuivat tukeutumaan silkkaan homokammoisuuteensa. Muutaman päivän päästä hattuja käytettiin kuitenkin jo keppihevosina merkkejä vastustavassa perussuomalaisten eduskuntakyselyssä ja keskustelupalstainttämisessä, jossa niitä paheksuttiin antisemitismistä. Myös poliittisesti korrektit eli urbaani sivistyneistö havahtui, mutta vaikeni saman tien. Ylen Kultakuumeessa humanistikollegat Annamari Vänskä ja Pia Livia Hekanaho suitsuttivat merkkien suunnittelijaa osuvasta valinnasta ja samaan hengenvetoon paheksuivat natsihatuista puhumista pelkkänä hurskasteluna. Sitähän se toki syntyneessä päivittelyssä olikin. Syynä on, että sivistyneistö itse vaikeni hatun symboliikasta. Ja onnistui välttämään kaikkein mielenkiintoisimmat kysymykset

On todennäköistä, että monetkaan koppalakkien kantajista Maputossa eivät tiedä hattujen historiasta. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä maa on inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna toiseksi viimeisenä eikä toinen maailmansota sitäpaitsi juuri Mosambikia koskettanut. Huolestuttavampaa on, mikäli merkin suunnittelijatkaan eivät tiedä. Onhan kyse transatlanttisesta tiimistä, johon kuului jäseniä myös maailman parhaiden peruskoulujen maasta.

Tompan omat intentiot natsihattujen piirtelyyn kyllä tunnetaan eivätkä ne kiinnosta tässä yhteydessä. Hän ei ollut ignorantti eikä suunnitellut postimerkkejä vaan homopornoa, korkeintaan taidetta. Sen sijaan on yhä epäselvää oliko natsihattujen valinta Itellan tiimille vahinko, jota sivistynyt suvaitsevaisto nyt hyssyttelee ja jolla persut ja homoutta syntinä erheellisesti pitävät kristilliset konservatiivit hekumoivat, myös Uuden Suomen puheenvuoroissa.

Suomesta loppuvuodesta 2011 lähtiessäni luulin, että meillä voi edelleen keskustella, mutta viimeistään nyt kävi ilmi, että maassamme taistellaan, ei suinkaan vapauden puolesta vaan erimielisiä vastaan. Ja kaikki mitä sanot voidaan käyttää sinua vastaan. Tulee mieleen Eppu Normaalin klassikkosäkeet: "Kaikki pikkurunkkarit huutaa poteroistaan/ jos et ole puolellamme/ olet meitä vastaan." Suomalainen keskustelukulttuuri on nykyään kuin neukkulassa, jossa laulettiin kansainvälistä, mutta rahvas oli rasistista, tai kuten Yhdysvalloissa jossa on ne demokraatit ja republikaanit.

Luoja Suomea keskustelun polarisoitumiselta varjelkoon ja antakoon kaikille, joilla nyt on vielä mielipide, viisautta. Aamen.

Kirjoittaja on antropologi ja vapaa kirjeenvaihtaja, joka tarkastelee maailmaa tällä hetkellä eteläisestä Afrikasta käsin.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Freshly Ground käännytettiin Mugaben Zimbabwesta

Freshly Ground -uusfolk-bändi käännytettiin hiljattain Zimbabwesta takaisin Etelä-Afrikkaan heti Hararen lentokentältä, koska he pilkkaavat kappaleessaan ja sen videossa ylellisyydessä elävää presidentti Robert Mugabea. Chicken-sanan avulla video löytyy Youtubesta. Yhtyeen jäsenet ovat ympäri eteläistä Afrikkaa, myös Mosambikista.Myös aiemmin täällä käsitelty mosambikilais-MC Azagaia on saanut "innoitusta" Mugaben Zimbabwesta, eniten kappaleeseen "Combatentes da Fortuna" (Omaisuuden taistelija), joka alkaa omistuksella Afrikan johtajille.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Mosambikin fennomaniaa (Global FInland)

Global Finland -blogini, 30.4.2014
Herätessäni mieleeni tulivat äidinpuoleiset juureni ja niiden myötä kuvitteellinen Mosambikin siirtokarjalaisten yhdistys. Nyt en kuitenkaan kirjoita mistään varsinaisesti suomalaisuuteen liittyvästä vaan Mosambikin kielikamppailusta, jonka yksi rintama on koulutuksessa.


Afrikan-tutkimuksen instituutin johtaja ja lingvisti Armindo Ngunga julisti hiljattain seminaariesitelmässään, että Mosambikin virallinen yksikielisyys marginalisoi kansan enemmistön.

Kun suurin osa väestöstä ei osaa kouluun mennessä sanaakaan portugalia, ovat oppimistulokset heikkoja ja yhteiskunnallinen liikkuvuus laimeaa.
Kuitenkin vain 6,7 prosenttia mosambikilaisista puhuu portugalia ensimmäisenä kielenään. Esimerkiksi pohjoista makuaa ja eteläistä shanganaa lähikielineen puhutaan enemmän.

Asenteissa on Ngungan mukaan korjaamisen varaa. Poliittinen eliitti käyttää väheksymiään kansankieliä lähinnä ennen vaaleja eikä rahvaskaan osaa yhdistää paikallisia kieliä taloudelliseen menestykseen.

Tästä syystä monet asettavat lapsilleen rajoituksia äidinkielensä käyttöön luullen näin edistävän heidän portugalintaitoaan.

Oikeus tietoon

Ratkaisuksi ei Ngungan mukaan käy portugalin tuputtaminen koteihin ja asuma-alueille vaan maanlaajuinen kansankielinen opetus vähintäänkin ensimmäisillä luokilla naapurimaiden tapaan. Tällä hetkellä kokeilukouluja on vain 400.

On tärkeää, että oppilaat opettelisivat lukemaan ja laskemaan äidinkielellään. Paikallisilla kielillä opiskeltaisiin myöhemmin valtakunnalliseksi yleiskieleksi sopivaa portugalia.

Mosambikin laki lupaa kansalaisille oikeuden tietoon. Maan 619 julkisesta viestimestä kuitenkin vain kourallinen käyttää paikallisia kieliä eikä näiden joukossa ole yhtään sanomalehteä.

Ngungan laskujen mukaan 80 prosenttia väestöstä jää näin tiedotukselliseen paitsioon.

Kyynikot pettyivät

Euroopassa kansankielet ottivat niskaotteen latinasta aluksi romaanitaiteen merkeissä ja sitten uskonpuhdistuksen vuoksi. Lopulliseen selätykseen meni vuosisatoja.

Sanoin Ngungalle, että Suomessa kansankielet puolustajat saivat noin 150 vuotta sitten haukkumanimekseen fennomaanit, “suomeen seonneet”. Niin kaukana on Mosambikin nykytodellisuus Ngungan tavoitteista, että niihin suhtaudutaan joskus samoin kuin silloiset väheksyjät fennomaniaan.

Lohdutin kollegoja, että Suomessa fennomania lopulta voitti ja kyynikot saivat pitkän nenän. Näin voi ennen pitkää käydä myös Mosambikin tukahdutetussa kielitaistelussa.

Kirjoittaja on tutkijavieraana Eduardo Mondlane -yliopiston Afrikan-tutkimuksen instituutissa http://www.unissakavelijamaasta.blogspot.fi.


JANNE RANTALA 30.4.2014

maanantai 5. toukokuuta 2014

Paskareissu (Karjalainen)

Karjalaisen kolumnejani yläotsikolla  Kirjeitä Mosambikista. Tämä on muistelua, pääasiassa lokakuusta 2012. Samasta reissusta kerroin muun muassa muualla julkaisemattomassa jutussa Agenteille käytöstapoja Pembassa.

Joensuussa käydessäni kummilapset kyselivät, että olenko nähnyt siellä Afrikassa leijonia. Oli ikävä tuottaa pettymys. Maputon asfalttiviidakossa, jossa olen suuren osan kenttäjaksostani viettänyt, ei leijonia eikä muitakaan luonto-ohjelmista tuttuja eläimiä näe. Eikä satunnaisista kirjoituspalkkioista ja apurahoista riitä safarimatkoihin.

Maputon film noir -luonne johtuu historiasta. 16-vuotisen sisällissodan aikana kaupunki oli lähes kuin Länsi-Berliini. Ulos kaupungista pääsi vain sotilasajoneuvojen saattamana eikä läheskään joka päivä. Eikä tienvarresta huvittanut juuri savannille poiketa, sillä siellä saattoi olla miinoja, tai aseistettuja bandiitteja. Sotaa pakoon lähteneitä tulvi sähköttömiin ja rahattomiin lähiöihin ja vielä jäljellä oleva puusto hupeni grillatessa.

Maputolaisten esivanhemmat olivat harjoittaneet puutarhanviljelyä ja tunteneet lääkeyrttejä ehkä vain sukupolvi pari sitten, mutta muun muassa sodan vuoksi he vieraantuivat pahasti luonnosta ja osasta kulttuuriperintöään. Vaikka rauha koitti 1992 eivät suurkaupungin asukkaat vieläkään, toisin kuin suomalaiset, juuri tunne lintujaan, kasvejaan, tai edes puitaan, jos niissä ei roiku tuttuja hedelmiä.

Naapurimaan puolella Durbanissa katselin musiikkitieteen kirjastosta kuinka apinat leikkivät vastapäisen rakennuksen katolla vehreästä kampuksesta nauttien. Moista ei Maputossa voisi kuvitellakaan apinoiden ja metsiköiden kokonaan puuttuessa.

Vastasin utelijoille, että eksoottisimpia eläimiä, mitä olen Maputossa nähnyt ovat torakat. Rotathan tunnetaan Suomessakin, mutta Mosambikissa rotat vaikuttavat joskus jättiläismäisiltä, varsinkin jos ne kohtaa omalta parvekkeelta, rappukäytävästä tai keittiöstä.

Oli minulla sentään lasten lohdutukseksi kertoa eräästä väärästä illallisvalinnasta tienvarsiparakilla palatessani bussilla kaukaa Cabo Delgadon maakunnasta. Kun aamulla, nyt jo Maputon maakunnan puolella, pyysin kuskia pysähtymään välittömästi, ”sillä muuten kohta kenelläkään ei ole kivaa”, purskahti tämä nauruun. En kuulemma ollut ainoa, jolla oli tänään vatsavaivoja ja he kaikki olivat syöneet gasellin lihaa!

Nyt en sentään käyttänyt tarvitsemastani toimituksesta Portugalissa oppimaani nimitystä, kuten menomatkalla. Oli nimittäin jo tiedossa, että täällä ei ainakaan vanhojen naisten läsnä ollessa moista kieltä käytetä. Mutta kyllä valkonaaman vatsavaivat näyttivät hienostuneestikin kuvattuna naurattavan.

Pusikossa olin jo kerennyt vetää housut nilkkoihin, kun huomasin metrin päässä luikertelevan kyyn mittaisen vihreän mamban. Hätä oli kuitenkin niin kova, että en ollenkaan pelännyt tuota maailman myrkyllisimpiin lukeutuvaa käärmettä. Mieleeni juolahti, että kaipa mamboillakin on kylkiviiva-aistinsa ja tömistin maata kahdesti juuri ennen nopeaa kyykistymistä. Helpotus oli välitön ja suunnaton, mutta ei ollenkaan siksi että otus alkoi nyt luikerrella poispäin. Tarpeilla on näemmä arvoituksellinen hierarkiansa. Bussissa ylenin äkkiä sankariksi. Nuoremmille tiedoksi, että teidän iässänne olisin bussia näin seisottaessani varmasti hävennyt suunnattomasti, mutta enää ei hävettänyt yhtään.

P.S. Helpottuneena voin todeta, että enää ei tässä jutussa mainittuja ongelmia ole. Tulin juuri bussilla Pretoriasta Grahamstowniin ja lähinnä nukuin sen 14 tuntia.