Maputon ääniin (Karjalainen)

Mietin jo Grahamstownissa Itä-Kapissa, että miltähän eloisa Maputo vaikuttaa kahden kuukauden ”loman” jälkeen. Grahamstown on Joensuun kokoinen ja tapainen hiljainen yliopistokaupunki ja sen opinahjo Rhodes University on samoin verrattain suuri. Kirjastot tulivat tutuiksi ja kylmä oli ja uudisraivaajakaupungin eurooppalaistyylinen rakennuskanta uusgoottilaisine kirkkoineen vain vahvisti tuttuuden tunnetta. Eksoottisinta kaupungissa olivat xhosien asuttamasta townshipistä keskustan kaduille karanneet lehmät ja aasit.

Grahamstownin hiljaisuus auttoi oivaltamaan kuinka keinuvan soiva ääni- ja mielenmaisema Maputossa oikeastaan onkaan. Alhaalla Mangopuiden työpajalla soi ensinnäkin pajavasaran pauke: etupäässä peltitöitä, joita Mosambikin kaoottisen liikenteen vuoksi riittää. Valitettavan yleinen ääni on siis sekin, kun pelti menee ruttuun. Yhtenä sunnuntaiaamuna todistin sitä, kun kaksi kaverusta ajoivat jo valmiiksi vararenkaalla olevalla kulkuneuvollaan suoraan parkkeeratun auton kylkeen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, sällit poistuivat välittömästi saatuaan autonsa uudestaan käyntiin.

Musiikki on Maputon työelämässä yhtä itsestäänselvää kuin yöelämässä. Kuka nyt haluaisi tehdä vaikkapa niitä peltitöitä ilman marrabentaa, afro-jazzia, räppiä, fuusiota, afro-beatia, housea, kwaitoa tai pandzaa. Yleisissä kulkuvälineissä musiikki on toisinaan niin kovalla että korvaan sattuu. Kaverit katsoivat epäuskoisena, kun kerroin että Suomessa sattuu sellaistakin, että bussissa ei ole lainkaan musiikkia – tai edes muita matkustajia.

Etelä-Afrikassa esitelmöin Samora Machelin äänen käytöstä Maputon räp-musiikissa. Mies yleni pikku hiljaa sairaanhoitajasta sissiarmeijan komentajaksi ja siitä vuonna 1975 itsenäisen Mosambikin ensimmäiseksi presidentiksi. Vasta Grahamstownissa tajusin, että Machelin puheiden käyttö räpissä on oikeastaan samanlaista äänimaiseman hyödyntämistä kuin vaikkapa poliisiauton pillit West Coast -räpissä. Taustamusiikin ohella olin jo ehtinyt tottumaan lähes 30 vuotta sitten kuolleen valtionpäämiehen palopuheiden soittamiseen autostereoissa, minibusseissa ja taksiasemilla, jopa kännyköiden soittoäänenä. Niissä Samora, kuten nimi kansan suussa kuuluu, pauhaa korruptoituneita poliitikkoja vastaan, ylistää runollisesti kansan kärsimyksiä ja lupaa niitä vielä lisää taistelussa hyvinvoinnin, rauhan ja rakkauden puolesta, joiden puolesta kansa kuulemma aina taisteli. Maputolaiset eivät tunnu Samoran profeetallisena pidettyyn ääneen hevin kyllästyvän. Sitä voisi verrata aivan yhtä mystiseen Edwin Laineen Tuntemattoman sotilaan kestosuosioon.

Mainitsemani poliisiauton pilli viittaa jenkkiräpissä rikollisuuteen, mutta Maputossa ääni kuuluisi luultavasti presidentin autosaattueeseen. Täällä tuskin kukaan kuvittelee poliisin rientävän pillit soiden rikospaikalle, sillä eihän hätänumerossa yleensä edes vastata. Jokapäiväiset saattueet liikenteen pysäyttämisineen, moottoripyöräpoliiseineen ja panssariajoneuvoineen ovat sen sijaan sitä luokkaa, että Helsingissä vastaavaan tarvittaisiin supervaltojen huippukokous, ja Joensuussa – Herra ties mitä.

Jos taas sattuu keskiviikkona lounasaikaan Eduardo Mondlane -avenidalle ja kuulee väkijoukon huutavan esimerkiksi ”Chissano tappoi Samoran” voi olla varma, että pian ilmestyvät Saksan liput. Kyseessä ovat entiset siirtotyöläiset madsermaanit (magermanies), joille aikoinaan luvattiin taloudellista tukea, kun monikymmentuhantinen joukko palasi lakkautetusta Itä-Saksasta. Joaquiem Chissano puolestaan oli vuonna 1986 kuolleen Machelin seuraaja. Saksa antoi kyllä rahat valtiolle, mutta itse madsermaanit jäivät rahatta. Siksi noin parin sadan hengen aktivistijoukko marssii joka keskiviikko kaupungin halki. Muina päivinä he päivystävät madsermaanipuistossa.

Kirjoittaja tutkii ja kirjoittaa eteläisessä Afrikassa http://www.unissakavelijamaasta.blogspot.fi

Sarvia torilta (Kansanuutiset)

Mosambik on norsunluun ja sarvikuononsarven tärkein kauttakulkumaa. Monelle kuitenkin lienee yllätys, että Maputon alakaupungilla myydään tavaraa avoimesti aivan poliisin nenän alla. Sarvet ovat kokonaan tuontikauppaa, sillä maan viimeiset 15 sarvikuonoa salametsästettiin viime vuonna.  

Eläinveistoksia torilla, mutta sarvistakin kyllä pääsee hieromaan kauppaa.

Teksti: Janne Rantala
Kuva: Jaakko Ruuska

Mosambikin pääkaupungin, Maputon, kahdesta käsityötorista pienempi, Feira do Pao, on reilun hehtaarin kokoinen neliö portugalilaisten vanhan linnoituksen, rantakadun ja poliisiaseman välissä. Lauantaisin se on turistien ja käsityön, pähkinöiden, karamellin, hedelmänmyyjien ja vapaa-aikaa viettävien paikallisten suosima vehreä levähdyspaikka.

Torin erikoisuus ovat mustasta puusta valmistetut käsityöt. Tuottavinta lienee kuitenkin laiton norsunluu- ja sarvikuononsarvikauppa. Liekö se myös poliisin tiedossa.

Seisomme nyt poliisiaseman seinustalla kahden poliisin kanssa.

–Me näimme, että juttelitte noiden myyjien kanssa. Siksi epäilemme, että teillä on laukuissanne norsunluuta. Tiedätte epäilemättä, että sitä myydään tällä torilla.

Kiellämme jyrkästi, että olisimme tietoisia tästä, saati sitten että olisimme sekaantuneet asiaan. Poliisin täytyy kuitenkin tutkia asia, he inttävät. Tällöin joudumme menemään sisälle poliisiasemalle.

Vaihtoehdoksi tarjotaan, ettei tutkintaa tarvitakaan, kun kerta olemme ystäviä. Tämä on kiertoilmaisu juomarahan pyytämiseksi, jonka jätän tahallaan ymmärtämättä. Toiveissa voi olla 200 meticalia, noin viisi euroa, koska olemme valkoihoisia ulkomaalaisia, mutta luultavasti 50 meticaliakin kelpaisi.

Kokonaisen sarvikuononsarven hinta Aasian markkinoilla voi nousta satoihin tuhansiin dollareihin. Jos olisimme oikeita ostajia, emme varmasti epäröisi antaa lahjusta.

Kiusaus edetä lahjusten kinuamisesta järjestäytyneeseen rikollisuuteen on monelle suuri. Esimerkiksi poliisin minimipalkka on täysin riittämätön 2700 meticalia kuukaudessa eli reilut 60 euroa.

Ei lahjuskaan tosin ole täysin idioottivarma keino. Kiinalainen salakuljettaja, luultavasti niin sanottu muuli, tarjosi 500 meticalin lahjusta Maputon lentokentällä marraskuussa 2012, mutta jäi nolosti kiinni paitsi lahjonnasta myös uhanalaisia mereneläviä sisältävästä arvolastista.

Koskapa emme ole oikeita ostajia, jätämme lahjuksen maksamatta. Helpotukseksemme poliisit päästävät menemään, vaikka oikeasti päädyimme heidän käsiinsä juuri sarvikuonon sarvia etsien.

Lehmänsarvirasioita kaupanneet naiset olivat vastanneet uteluihimme, ettei heillä ole sarvikuononsarvitöitä. He huusivat paikalle nuoren miehen, Antonion.

Sarvikuonominiatyyrejä ja lehmänsarvea

Antonio saapuu sarvikuonominiatyyrien, naamareiden ja muun turistitaiteen takaa, juuri sieltä, missä nelisen kuukautta aiemmin olin nähnyt useita sarvia avoimesti esillä pahvilaatikossa. Myyntipiste sijaitsee turistien suosiman Cafe Continentalin puoleisessa nurkassa, josta päin useimmat torille tulevat. Lienevätkö sarvikuonominiatyyrit esillä tarkoituksellisesti, että ne veisivät ajatukset päätuotteeseen.

Nyt ei Antonio kuitenkaan vie laatikoille vaan tahtoo puhua sisemmällä puistossa akaasiapuun varjossa. Onhan kuuma päivä. Antonio menee suoraan asiaan eivätkä häntä häiritse edes paikalle rientäneet rihkamakauppiaat, jotka epäilemättä kuulevat kaiken.

–En pidä materiaalia torilla, koska sen myyminen on laitonta ja liikkeellä on ilmiantajia. Voin näyttää sarvet, kunhan ensin sovitaan hinnoista ja määristä.

Sarvet ovat kuulemma työstämättömässä muodossa, näin siitä saa parhaan hinnan.

Antonio katsoo tiukasti silmiin. Minä puolestani yritän vaikuttaa luotettavalta ostajalta.

Mies puhuu luultavasti totta, sillä ainakaan viikko sitten laatikoissa ei enää ollut sarvia. Liekö syynä Global Finlandiin kirjoittamani blogiteksti ”Sarvikuono kainalossa” tai mahdollinen muu kansainvälinen mediahuomio. Maan lehdet eivät ole alakaupungin kaupasta raportoineet vaan ne ovat kirjoittaneet yksinomaan metsästyksestä ja pidätyksistä lentokentillä ja satamissa.

Pääsemme tilanteesta sillä verukkeella, että minun pitää puhua hotellilla muka kielitaidottoman liikekumppanini, oikeasti reportaasin kuvaajan, kanssa. Minullahan ei ole rahaa. Antonio antaa puhelinnumeronsa ja pyytää soittamaan pian.

Menemme katseilta suojaan nurkan taakse, mutta pikapalaverimme keskeyttävät oitis alussa mainitut poliisit, jotka pyytävät mukanaan asemalle torin toiselle puolelle.

Poliiseista ei täällä ole ainakaan pulaa. Puolen tunnin juttukeikan aikana tämä on jo toinen kerta, kun papereitamme kysytään.

Poliisin suojeluksessa

Poliisiasema numero 1 on torin nurkalla. Siitä alkaa Rua de Araujoksi kutsuttu katu, oikeasti nykyään Rua do Bagamoyo, jossa naisten helmat näyttävät olevan erittäin lyhyitä. Se on sivukatuineen katuprostituution, yökerhojen, baarien ja strippi-klubien keskittymä, paikallisittain Zona Quente eli ”Kuuma Vyöhyke”. Näkyvä bisnes, mutta tuskin tuotoiltaan kovinkaan merkittävää sarvikauppaan verrattuna. Sen verran alhaisia palveluiden hinnat ovat.

Tuskin missään koko Mosambikissa partioi niin paljon poliiseja kuin aseman ympäristössä, ellei sitten Sofalan maakunnassa aseistettua oppositiopuolue Renamoa vahtimassa. Vaikuttaa siltä, että ainakin rivipoliisit tietävät torin sarvi- tai ainakin norsunluukaupasta. Poliisijohtajien tiedoista ei ole todisteita, mutta olisi kai melkoinen ihme, jos he eivät tietäisi. Eipä ihmetyttäisi, jos jokusen poliisijohtajan autotallista löytyisi tästä syystä palkkaan nähden ylellinen auto.

Parin free-journalistin hyvinvointi lienee vähäpätöinen asia sarvikaupan arvoon verrattuna. Poliisijohtajien ja maatalousministeriön johtajien kannan kuulemiseksi olisi syytä etsiä leveämpiä hartioita. Mutta kuinka leveät riittäisivät? Minne asti laittoman kaupan lonkerot johtavat?

Kallis ihmelääke

Sarvikuonon sarvi on erityisesti vietnamilaisten ja kiinalaisten havittelemaa arvomateriaalia, mutta eivät valkoihoiset valeostajatkaan näytä herättävän suuria epäilyksiä.

Suuri osa Mosambikissa ja Etelä-Afrikassa kiinnijääneistä salakuljettajista on ollut vietnamilaisia. Salametsästyksessä sen sijaan ovat kunnostautuneet erityisesti mosambikilaiset. Vuosien 2008–2012 välillä Etelä-Afrikan poliisi tappoi 279 mosambikilaista salametsästäjää ja pidätti 300. Kaikkiaan pidätetyistä lähes puolet on mosambikilaisia, monet heistä rajavartijoita, metsänvartijoita ja poliiseja.

Yksin vuonna 2013 Etelä-Afrikassa tapettiin laittomasti 1004 sarvikuonoa ja kaadot ovat kasvaneet viime vuosina nopeasti. Myös laillisesti kaadettujen sarvikuonojen sarvia kuljetetaan maasta metsästysmuistona ja myydään kokonaisesta päästä laittomasti irrotettuna Aasian markkinoilla.

Mosambikin oma sarvikuonokanta, viimeiset 15 yksilöä, tapettiin sukupuuttoon huhtikuussa 2013 Suur-Limpopon luonnonpuistossa. Tämän jutun tiimoilta oli syytettynä 30 viranomaista, puiston omaa henkilökuntaa. Maailmanluonnonjärjestön kenttätyöntekijä Roberto Zolho, kertoo, että tiettävästi miehet eivät saaneet vankeusrangaistuksia vaan heidät ainoastaan pidätettiin virasta.

Mosambikissa sarvikuonoja ei siis enää kannata metsästää, mutta Mosambik on yhä laittoman norsunluun ja sarvikuononsarvien tärkein kauttakulkumaa. Zolho kertoo, että se johtunee etupäässä rajavalvonnan tehottomuudesta. Tästä kielii se, että valtaosa kaikista Mosambikin kautta kulkeneista sarvista on löydetty ulkomailta, kuten Vietnamista ja Filippiineiltä.

Sarvien viime vuosina räjähdysmäisesti kasvaneen menekin syynä on nopeasti levinnyt uskomus sarveisaineen parantavista vaikutuksista Aasiassa, erityisesti Vietnamissa. Nykyään kultaakin kalliimman lääkeaineen väitetään auttavan päänsärkyyn, krapulaan, potenssiongelmiin ja jopa syöpään ja malariaan. Tehon väitetään perustuvan kiinalaiseen perinteiseen lääketieteeseen.

Materialistisesta näkökulmasta katsottuna sarveisaine on kuitenkin juuri samaa ainetta kuin ihmisen kynnet, keratiinia.

Tiedonpimitystä

Ympäristöaktivisti Carlos Serra jr. ei ole kuullut sarvien välittämisestä linnakkeen edessä, mutta ei ylläty uutisesta. Hän kertoo että perinteisesti alakaupunki on kaikenlaisen kaupallisen toiminnan, myös laittoman kaupan keskus.

–Varsinainen maastavienti tapahtuu satamien ja lentokenttien kautta. Kiinnijääneet viranomaiset ovat todennäköisesti vain jäävuorenhuippu.

Maailman luonnonsäätiön Zolho on tiennyt norsunluun avoimesta kauppaamisesta alakaupungilla, mutta röyhkeä sarvikauppa on hänellekin uutinen.

–Hyvän jutun ainekset tosiaan. Olemme raportoineet torin norsunluukaupasta maatalousministeriölle ja sisäministeriölle jo kauan sitten, mutta he eivät ole tehneet asialle mitään.

Maailmanluonnonsäätiöllä on Zolhon mukaan valmius ja rahoitus tukea hallitusta salakuljetuksen vastaisessa kamppailussa, mutta nimenomaan tässä asiassa apua ei ole aidosti vastaanotettu.

–Hyötyjinä on ilmeisesti niin vaikutusvaltaisia henkilöitä, että ohjelmia ja jo olemassa olevia lakeja on vaikeaa panna toimeen. Paikallisella tasolla kamppailua vaikeuttaa periaate, että naapurin elinkeinoa ei saa vaikeuttaa. Ei vaikka se olisi laitonta.

Zolhon mukaan järjestöjen on vaikeaa saada tarvitsemaansa tietoa. Poliisi tiedottaa silloin tällöin takavarikoista, mutta muun muassa se mitä sarville sen jälkeen tapahtuu jää hämärän peittoon. Zolho epäilee, että samat sarvet saattavat lähteä uudelleen markkinoille.

Helmikuussa 2013 maatalousministeriön varastoista varastettiin tuntematon määrä norsun syöksyhampaita ja sarvikuonon sarvia. Missä ne ovat ja ketkä kaikki ryöstöstä hyötyivät, on toistaiseksi säilynyt arvoituksena.