Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Jokainen ihminen on muusikko, tanssija, säveltäjä ja parantaja (Karjalainen 2.3.)


Varoitan heti aluksi, että tämä kirjoitus saattaa ärsyttää joitakin muusikoita ja ammattitaiteilijoita. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole missään nimessä halveerata taitoa eikä kurinalaista harjoitusta, joita suuresti arvostan. Nigerialainen etnomusikologi, kansanmuusikko ja oopperasäveltäjä Meki Nzewi tarjosi nimittäin Dar es Salaamissa kohdatessamme varsin lohduttavan näkemyksen ihmiseen ja musiikkiin. Hänen mielestään jokainen ihminen on muusikko, tanssija, säveltäjä, psykologi ja parantaja.

Kun eräs kollega Ranskaan kuuluvalta Mayoten saarelta vähätteli rummutustaitoaan, Nzewi kivahti että miksi tämä oikein solvaa itseään. Tämä ei ehkä vain ole saanut tilaisuutta kehittää luonnonlahjaansa. Rytmiä ja melodiaa kun ei tarvitse kuulemma etsiä omaa sydämenlyöntiä eikä hengitystä kauempaa.

Saavuttuani ensimmäistä kertaa Mosambikin kesään Suomen talven kangistamalla ruumiillani löysin itseni jo toisena iltana erään ammattiliiton pikkujouluista tanssilattialta. Yritin ensin vastustella tanssiin kutsua sillä perusteella etten tunne paikallisia tansseja, mutta paikalliset eivät armoa antaneet. Tanssilattialla kaikkien tuijottaessa kyllä jännitti, mutta pian huomasin, että muut tanssijat kopioivat liikkeeni. Ajattelin silloin, että tanssini oli varmaan heidän mielestään huvittavaa. Nyt Nzewi kertoi minulle, että luultavasti onnistuin tuomaan paikalliseen tanssiin jotain omaperäistä ja luovaa, nimenomaan koska en tuntenut askeleita enkä paikallisia kaavoja.

Nzewi kertoi, että vuosia sitten, kun hän vielä asui Nigeriassa, ryhmä saksalaisia oli laillani painostettu tanssimaan paikallisessa kylässä, ibo-kansan perkussioiden tahtiin. Paikalliset olivat suunnattomasti ilahtuneet ja alkaneet kaivamaan taskuistaan kolikoita niitä saksalaisille antaakseen, josta nämä olivat ymmällään. Nzewi selitti tulijoille, että kyläläiset halusivat palkita suuren palveluksen, jonka saksalaisryhmä oli heidän mielestään tehnyt tanssin kehittämiseksi. Seuraavana iltana koko kylä puolestaan tulkitsi saksalaisten tanssia paikallisen liikekielen mukaisesti.

Ehkäpä Nzewin kuvailema rento asenne ei ole niin harvinainen länsimaissakaan edes ammattimuusikoiden keskuudessa. Vuosia sitten eräs Wanhan Jokelan kanta-asiakkaaksi tunnustautunut vanhempi mies kertoi, että ravintolassa keikkailevat muusikot ovat yleensä kuin ”ihminen ihmiselle”. Itse olen löytänyt Kaustisen kansanmusiikkifestivaalien parhaat bileet ohjelman jo päätyttyä nuotion ympäriltä, missä ammattimaiset ja ammattitaidottomat muusikot musisoivat yhdessä. Kuten Kumpulan musaklubilla konsanaan.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja janne.juhana@gmail.com .