Populärisointia, osa 5 (Maailman kuvalehti)

Mosambikin hallitus ei edelleenkään myönnä, että maa olisi sodassa. Naapurimaan Malawin puolella sijaitsevassa leirissä on kuitenkin yli 11 000 sotapakolaista Mosambikista ja määrä kasvaa.

Tässä Maailmankuvalehdelle kirjoittamani uutinen "Sotapakolaisia ilman sotaa".

Populärisöintia (osa 4), ja "Aseet puhuvat jälleen Mosambikissa"...

Kolumnini parantavista afrikkalaisista rytmeistä julkaistiin vast'ikään
Antroblogissa.

Lisäksi tänään julkaistiin analyysini Mosambikin aseellisesta konfliktista Kansan uutisten viikkolehdessä. Laitan linkin tänne sitten, kun siitä tulee verkkoversio. Vilkaise myös tänne, jossa kerron panssariajoneuvoista kotikadullani.

Panssariajoneuvot Renamon päämajan edustalla. Kuva Ivone Soaresin Twitter-tililtä 29.12.2015. Hän on oppositiopuolue Renamon parlamenttiryhmän puheenjohtaja.     

Kyytiä mielistelijöiden hallinnolle Mosambikissa (Kansan uutiset)

Taannoinen juttuni Kansan uutisissa hyvistä sananvapausuutisista Mosambikissa. Reilu viikko sitten tuli puolestaan huonoja uutisia, kun espanjalainen feministiaktivisti Eva Morero karkotettiin maasta sisäministerin laittomaksi luonnehtimaan mielenosoitukseen osallistumisen takia...   

 

Mosambikilainen taloustieteilijä puuttuu rohkeasti järjestelmän epäkohtiin.

Aikoinaan vapautusliikkeinä aloittaneet puolueet voittivat sisällissodat Portugalin entisissä afrikkalaisissa siirtomaissa Angolassa ja Mosambikissa. Niistä on kuitenkin tullut korruptoituneita hallitsijoita.

Mosambikilainen taloustieteilijä Carlos Nuno Castel-Branco luonnehti tammikuussa portugalilaisessa Lusa-verkkolehdessä Angolaa ”jo täysin fasistiseksi öljynviennistä riippuvaiseksi yhteiskunnaksi”.

Castel-Branco sai viime vuonna vapauttavan päätöksen jutussa, jossa hän oli syytettynä valtion turvallisuuden vaarantamisesta Mosambikin presidenttiä arvostelleen tekstinsä vuoksi.

Castel-Branco julkaisi lokakuussa 2013 silloiselle presidentille Armando Guebuzalle osoitetun avoimen kirjeen Facebook-tilillään. Päätoimittaja Fernando Mbanzea syytettiin sananvapauden väärinkäytöstä, koska teksti jälkeenpäin julkaistiin hänen johtamassaan Mediafax-lehdessä.

Mosambikissa presidentin kunnian loukkaamista voidaan käsitellä valtion turvallisuuden vaarantamisena, josta voi pahimmillaan seurata useita vuosia vankeutta. Monien helpotukseksi tuomari João Guilherme julisti kuitenkin vastaajat viime syyskuussa syyttömiksi.

 

Mielistelijöiden hallinto

Poleemisessa ja monin paikoin runollisessa kirjeessään tutkimusinstituutti IESE:n entinen johtaja ja kansainvälisesti tunnustettu taloustieteilijä Castel-Branco arvosteli Guebuzaa huonosta hallinnosta ja pyysi häntä eroamaan, ”viemään ankkansa mukanaan” ja jättämään ”meidät muut rauhaan”, niin kauan kuin presidentti vielä pystyy lähtemään omilla jaloillaan.

Ankoilla kirjoittaja viittasi siihen, että presidentti oli väittänyt rikastuneensa ankkoja myymällä. Väitettä pidettiin yleisesti kansalaisia halveksuvana valheena.

Castel-Branco myös syytti presidenttiä itsevaltaisuudesta ja pateettisen isänmaallisuuden jatkuvasta suitsuttamisesta valtiollisissa seremonioissa samalla kun maan luonnonvaroja viedään jalostamattomina muille mantereille siirtomaa-aikojen tyyliin.

Kirjoittaja kysyi retorisesti, onko presidentin tarkoituksena muuttaa maa fasistiseksi diktatuuriksi. Kirjeessä mainittiin myös yleisen turvallisuuden heikkeneminen, maan sortuminen sisällissotaan 20 vuoden rauhan jälkeen, kidnappaukset lunnaiden toivossa ja köyhyyden lisääntyminen – samaan aikaan kun presidentti kulkee pitkin maata julistaen voitonriemuisena, että Mosambik vaurastuu ja köyhyys vähenee.

Guebuzan syytettiin kirjeessä pystyttäneen mielistelijöiden hallinnon, jossa palkitaan kaikki valtionpäämiestä miellyttäviä, mutta huonoja neuvoja antavat.

Maan kehittämisestä aidosti kiinnostuneita presidentti puolestaan haukkuu hölösuiksi, haihattelijoiksi ja epätoivon apostoleiksi. Presidentti jopa kiisti arvostelijoidensa mosambikilaisuuden ja vihjaili, että opposition kommentaattorit vain noudattavat ulkomaalaisten isäntiensä määräyksiä.

Nämä seikat saivat Castel-Brancon epäilemään, oliko aikoinaan taistelurunoja kirjoittanut Guebuza koskaan aidosti ollutkaan vapaustaistelun arvojen puolella.

 

Voitto sananvapaudelle

Mikäli oikeus olisi julistanut vastaajat syyllisiksi, olisi se tuomari Guilhermen mukaan tuominnut itsensä maailman epädemokraattisimpien instituutioiden listaan.

Vaikka kirjeen väitteet voivat olla joidenkin mielestä epämiellyttäviä, ei niiden esittämisessä ollut kuitenkaan tuomarin mukaan mitään laitonta. Entisen presidentin kunniaa tai valtion turvallisuutta ei kirjeellä vaarannettu, vaan sillä ainoastaan käytiin normaaliin demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaa keskustelua politiikan sisällöstä.

Oikeuden päätöstä juhlittiin itsenäisessä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa demokratian, sananvapauden, ”poeettisen luvan” sekä poliittisen keskustelun voittona ja päätöslauselmaa pidettiin ensiluokkaisena demokratian oppituntina.

Jos tarkoituksena oli vaientaa Castel-Branco, epäonnistui yritys pahasti, sillä oikeudenkäynti ja sen uutisointi päinvastoin voimistivat hänen ääntään niin Mosambikissa kuin ulkomailla. Toki valtaosa mosambikilaisista on maatalousvaltaisessa maassa lähinnä radion levittämän tiedon varassa.

Pari päivää myöhemmin valtion edustaja ilmoitti valittavansa päätöksestä. Harva kuitenkaan enää uskoo valtion mahdollisuuksiin voittaa oikeusjuttu.

 

Poeettinen oikeus

Oikeusjuttu nosti julkiseen keskusteluun poeettisen oikeuden tai luvan käsitteen. Eteläisen Afrikan etnomusikologiassa kehitetty käsite tarkoittaa jopa tavanomaisia käytöstapoja rikkovan yhteiskuntakritiikin sallimista, mikäli se esitetään runollisessa muodossa.
Kuninkaita, siirtomaaherroja ja elinikäisiä presidenttejä on loukattu runoin ja radiohitein, jopa näiden kasvojen edessä.

Poeettinen lupa on länsimaisia ihmisoikeusjulistuksia vanhempi alueellinen ilmaisunvapauden käytäntö. Se on kestänyt suurten afrikkalaisten imperiumien nousun ja tuhon, eurooppalaisvalloituksen ja kolonisaation, itsenäistymisten jälkeiset oikeisto- ja vasemmistodiktatuurit sekä länsimaisten velkojien määräämät rakennesopeutusohjelmat.

Hallitukset ovat toki monesti pyrkineet rajoittamaan arvostelun vapautta, mutta usein pelko kansan suututtamisesta on estänyt räikeimmän sensuurin.

Mosambikin hallituksen kannalta voikin olla helpompi niellä tappionsa kuin alkaa säätää eräiden ehdottamaa uutta lakia, jolla presidentin arvostelu kriminalisoitaisiin.

Miten sota alkaa (Karjalainen)

Julkaistu Karjalaisen kolumnisarjassa "Kirjeitä Mosambikista"...

Elettiin niitä vuoden vaihteen raukeita päiviä, joita kotimaassani kutsutaan välipäiviksi, kun kolme kauttaaltaan panssaroitua kuorma-autoa pysäköi heräilevälle kotikadulleni Maputon laitakaupungilla. Maltin olla kysymättä pistäytymisen syytä mellakkavarusteisilta ja konepistooleja kantavilta kymmeniltä poliiseilta, jotka kömpivät massiivista ajoneuvoista alas kadulle tupakoimaan. Parin tunnin päästä tweettejä kampuksella silmäillessäni tajusin, että panssariajoneuvot olivat piilotelleet kadulla oppositiopuolue Renamon päämajan piiritystä valmistellen. Päämaja sijaitsee puolen kilometrin päässä kotoani.


Renamon parlamenttiryhmän puheenjohtaja Ivone Soares twiittaili piiritetyn päämajan sisältä. Hän kertoi, että puolueen kansanedustajien oli kokouksen jälkeen tarkoitus jalkautua kaupungin toreille. Poliisi puolusti järeäksi ja vaaralliseksi arvosteltua piiritystä radiossa ja myöhemmin muualla lehdistössä sillä että Renamo oli aikeissa järjestää luvattoman marssin. Tiedonvälityksen ongelmana on, että osalle Mosambikin viestimistä riittää tällaisessa konfliktitilanteessakin silkka viranomaisten lausunto. Kansalaisten turvallisuuden kannalta tällaiset sotaiset operaatiot keskellä kaupunkia ovat äärimmäisen vaarallisia, varsinkin kun päämaja sijaitsee vilkkaalla markkinakadulla.

Jo vuonna 2012, ennen varsinaista aseellista konfliktia, molemmat parlamentin oppositiopuolueet syyttivät valtapuolue Frelimoa poliittisesta suvaitsemattomuudesta ja valtion ”puolueistamisesta”. He syyttivät kannattajiensa syrjinnästä työpaikkoja täytettäessä ja moittivat poliisin tekevän perusteettomia rynnäkköjä heidän toimistoihinsa eri lääneissä. En silti muista, että puoluetoimistojen piiritystä olisi koskaan ennen tapahtunut diplomaattien, kansainvälisten järjestöjen ja ulkomaisten liikemiesten kansoittamassa pääkaupungissa.

En osaa määritellä, että onko Mosambikissa sota, mutta siitä olen varma, ettei täällä kyllä rauhakaan vallitse. Tästä ei voi yleistää sitä miten sota alkaa. Joskus se alkaa sodanjulistuksin ja fanfaarien soidessa, kuten ensimmäinen maailmansota. Nykyään suuri osa sodista tuntuu alkavan pikkuhiljaa niin että kestää kauan, että ollaan yhtä mieltä siitä, että sodassa ollaan. Sitten ne hiipuvat tai räjähtävät valtavaksi alueelliseksi sodaksi. Jokin aika sitten Lähi-idän ainoa aseellinen konflikti oli Israelissa ja Palestiinassa eikä Ukrainan sodasta ollut tietoakaan. Kolmas maailmansota tulee mahdollisesti alkamaan pikku hiljaa niin, että monilla kestää kauan tajuta että maailmansota on alkanut. Toki moinen onnettomuus voitaisiin estää ihmiselle kehittyneillä älyllisillä kyvyillä.

Aseiden esillä olossa on aina kyse väkivallalla uhkaamisesta. Muistelen kuinka hätkähdyttävää, muistaakseni 1996, oli nähdä ensimmäisen kerran konepistooleja Pietarin matkallani hotellin edessä. Täällä Mosambikissa jokaisella poliisilla on konepistooli ja niiden läsnäoloon tottuu nopeasti. Siksi en sinä välipäivänäkään lukuisten aseiden ohi kävellessäni hätkähtänyt – vaikka olisi ehkä pitänyt – vaan jatkoin toimistolle kuin mitään poikkeuksellista ei olisi tapahtunut.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja.