Tämä ruoka-aiheinen kolumni on julkaistu tänään Karjalaisessa kolumnipalstallani "Kirjeitä Mosambikista"...
Rakastan yksinkertaisia nautintoja ja elämää. Esimerkiksi aamuinen expresso-kahvi maistuu parhaiten kahvilassa, jossa on terassi, jonka ohi kävelevät kaupungin hienoimmat korkokenkänaiset. Tai kotona parvekkeella, kuten tänään, katuvilinää katsellen; hyväryhtisiä miehiä ja naisia kiirehtimässä töihin, narua hyppeleviä lapsia ja keltaisin mainosliivein sonnustautuneita puhelinajan myyjiä muuria vasten nojaten, tai auton osien myyjiä, jotka jo juoksevat sivupeilinsä kadottaneen auton perään. Kahvin paahteisesta jälkimausta voi nauttia parikin tuntia.
Rakastan murskatuissa pähkinöissä ja kookosmaidossa haudutettua höyryävän kuumaa kanaa ja sen seuraksi chimaa, kiinteää maissipuuroa. Lihan ja kalan kruunaa piri piri, Itä-Afrikan rannikon tuima chili, aivan sellaisenaan pieneksi murskattuna tai limettimehuun sekoitettuna. Padassa pehmenneiden luiden rikki pureminen ja ydinnesteiden imeminen yhdistää lasta ja aikuista. Mieluiten otan luut käsiini ja syön perinteiseen tapaan sormin, tai melkein hörppään etanaa kieleni kotilon reiän suulle asettaen. Rakastan myös happamia ja suolaisia suudelmia.
Pyöreähkö punaviini kruunaa naudansydämistä kypsän tomaatin ja valkosipulimurskan kanssa keitetyn tai muun liharuuan. Esimerkiksi Kap-maan pinotage-rypäleestä poljetut hedelmäiset ja liki tunkkaisuuteen asti ryhdikkäät punaviinit tuovat mieleen itsensä Kristuksen jumalalliset ihmeet rypälejuoman parissa.
Yksi lempiruuistani on puuhiilillä grillattu limetillä, suolalla ja valkosipulilla maustettu suuri kala. Vaikka seurasta pitävänä olen luonnollisesti oluen juoja, tykkään kaikkein mieluiten huuhtoa kalan alas punaviinillä, tai erityisen kuumana päivänä, viilennetyllä tuoreista rypäleistä valmistetulla Vinho Verdellä. Hyvän viinin kyytipojaksi riittää jo pitkään kypsytetty cheddar-juusto ja muutama suolakeksi ja hedelmä, kuten aamupalaksi viime jouluaattona. Parempaa syytä kumota muutama lasillinen kohtuullisesti humaloitua Premium-olutta ei olekaan kuin omassa liemessään keitetyt mustekalat, kalmarit tai katkaravut.
Loppuvuodesta monet mosambikilaistutkijat palaavat maahan kenttätyömatkoilleen ja sukuloimaan. Silloin riennämme vaihtamaan kuulumisia parakeissa toimiviin katukeittiöihin, joissa huurteisten kyytipojaksi kannetaan hyvässä hiilloksessa grillattua raakamakkaraa, kanaa ja porsaankyljyksiä. Pöydässä on aina chimaa, ranskanperunoita ja iso kulhollinen salaattia, jonka maustan mieluiten limetillä, suolalla ja oliiviöljyllä.
Vihreät, purppuranpunaiset tai oranssit mangot, mehukkaat, karvaiset, kiinteälihaiset tai kitkeränmakeat mangot tai jopa pään kokoiset papaijat korvaavat ihan sellaisenaan minkä tahansa valmistetun aterian aina iltaan asti. Mango-puun varjossa kelpaa lusikoida kermaista ata-hedelmää ja sylkeä mustat siemenet puutarhan hiekalle, kokonaan valkoisesta jauhomaisesta hedelmälihasta imettynä. Saatanpa epähuomiossa ryystää parisenkymmentä halkaistua passion-hedelmää, joissa hapan kärsimys ja makea nautinto ovat suloisessa sopusoinnussa.
Ikävöin kyllä särkikukkoa, ruisleipää, hapankaalia, suolakurkkuja ja puolukkamurskaa sekä pienpanimoiden maltaisia oluita. Ikävöin belgialaisia olutkauppoja, joista voi viedä pilkkahintaan luostarissa tai muuten vaan rakkaudella pantua olutta.
Janne Rantala on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja.
